(+372) 38 46320 electronics@brandner.ee
Tööstuse 17, 72720 Paide Estonia

Suunnittelijoiden tiedotuspäivät Brandnerissa

 

Me lähetämme päivittäin tilaajille useita laadukkaiden piirilevyjen paketteja. Lähetimme 12.2 ja 19.2 myös arvokasta osaamista, jota jaoimme meidän asiakkaille.

Järjestimme muutama päivä sitten koulutuksen tarkoituksena esitellä asiakkaille piirilevyn suunnittelun periaatteita ja valmistusprosessia.

Syntyneiden avoimien keskustelujen ja tehtaalla kiertämisen jälkeen oli monella osallistujalla oma tietämys piirilevyn valmistamisesta aivan uudella tasolla.

Tallinnan teknisen yliopiston edustajat yllättyivät, mikä on heidän lähettämänsä hankkeen todellinen kulku ennen, kuin se siirretään piirilevyyn ja lähetetään tilaajalle.

Tulevaisuuden tekijät Tugengi Vormelista saivat mahdollisuuden piirilevyn valmistuksen sivusta seuraamiseen ja uutta tietoa, joka tukee heitä opinnoissaan ja tämän vuoden uuden formula-auton rakentamisessa. Nämä tiedot ja kokemukset luovat heille hyvän lähtökohdan opiskelujen ohella tai työelämään siirtymisen aikana elektroniikka-alan yrittäjäksi ryhtymiseen.

Meidän järjestämä tilaisuus oli kokeneille alan ihmisille taas sopiva paikka kokemuksien jakamiseen ja aiheesta keskustelemiseen. Jo vuosia elektroniikka-alan suunnitteluun ja kehittämiseen keskittynyt EstCuben tiimi, joka oli vieraana jo monetta kertaa, vahvisti tämän koulutuksen osoittaneen, että Brandner on edelleen alansa johtaviin yrityksiin kuuluva tekijä ja pystyy uusiin hankkeisiin tarvittavia piirilevyjä valmistamaan.

Brandner kiittää kaikkia osallistujia.

Olette meille mittaamattoman arvokkaita.

Kokoa tarvitsemasi HDI Internetissä

 

Brandner PCB on luonut lisämahdollisuuksia paketin internetissä kokoamiseen. Tilaaja tai suunnittelija voi nyt luoda omien tarpeiden mukaisen rakenteen, myös pimeät ja peitetyt reiät huomioiden.

Ohjelman tarkistaa tärkeimmät kokoamisessa käytetyt yhteydet ja ilmoittaa teknisesti yhteen sopimattomista ratkaisusta. Pimeiden reikien pienin mahdollinen halkaisija on 75 µ. Koottuun rakenteen voi ladata pdf-muodossa ja liittää tilaukseen tai suunnitelma-asiakirjoihin.

Vähemmän kokeneita suunnittelijoita varten olemme liittäneet mukaan toiminnan kuvauksen.

Brandner PCB toivoo, että tämä ympäristö luo vieläkin paremmat ja yksityiskohtaisemmat asiakirjan toimitusmahdollisuudet piirilevyn valmistajan ja tilaajan välille.

Uusi PCB-verkkokauppa Brandner PCB:ltä

 

Brandner PCB käynnisti protopiirilevyjen helppoa ja nopeaa tilaamista varten verkkopohjainen ostympäristön.

Verkkokaupassa voidaan tilata vain monikerroksisia, 4-12 kerroksen piirilevyjä, koota paneelin, luoda sopivan rakenteen ja valita tarvittavan toimitusajan.

Toimitusajat vaihtelevat 24 tunnista neljään työpäivään. Maksuvaihtoehtoina ovat eniten käytetyt luottokortit ja PayPal.

Piirilevykauppa toimii nimellä Protoshop.

Verkkokauppaan voi tutustua tässä.

Brandner PCB investoi nopeuteen

 

Meidän tiimi palasi Müncheniltä järjestetyiltä Produtronic 2013 messuilta mukanaan sopimus viimeisen sukupolven porakoneen toimittamiseen.

Hankittu laite suo meille mahdollisuuden reagoida vieläkin mopeammin tilaajien keskuudessa kasvavaan tiheän kytkentäalustan (HDI) piirilevyjen kysyntään. Laite pystyy poraamaan reikiä, joiden halkaisija on 75µ, laitteen huippunopeus on 3.5G ja mukana on porauksen optimointitoiminto.

Porakone asennetaan joulukuussa, joten asiakkaamme saavat erinomaisen joululahjan – mahdollisuuden HDI-piirilevyjen nopeisiin toimituksiin!

 

ESTCube-1 vieraili Brandner PCB

 

Elokuun toisella viikolla vieraili ESTcube kansainvälinen joukkue Brandner PCB tehtaita. ESTcube joukkueen vierailu suunniteltiin tutkimaan tehdasta, jossa on opiskelijoiden laadittu piirustukset tuottanut kaikki Viron ensimmäisen satelliitissa avaruuteen viety piirilevyt.

ESTcube-n ohjelman johtaja Mart Noorma arvioi, että on paikka missä ryhmä opiskelijoita kaadetaan mielissä valmistunut järjestelmien fyysisessä muodossa, sanomanonta tärkeää. „Satelliitti yritykset tarvitsevat piirilevy valikoimaa tehdessä, putosi Brandner PCB hyväksi ehdotetuksi nopeuden ja laadun takia“, hän selitti. Brandner PCB on Noorman arvosteluna näyttänyt itseään parhaasta kyljestä, varsinkin viime viikkoina ennen satelliitin valmistusta, kun uusia piirilevyjä piti tehdä vain muutamassa tunnissa.

Opiskelijasatelliitin joukkueelle jätti kietue niin hyvän vaikutelman, että he halavat tehdä yhteistyötä myös tulevaisuudessa. Yhteistyö sisältää lisäksi piirilevyjen valmistukseen myös sitä, että Brandner päätehnologi jakaa tulevaisuudessa omia tietoja luennoissa opiskelijoille ja opiskelijat saavat mahdollisuuden tulla Brandner PCB tehtaalle harjoittelemaan. /lähde Järva Teataja

 

 

Brandner Estcube-1 avaruudessa

 

5 vuotta sitten alkaneen Ylioppilaiden Sateliittiohjelman ansiosta laukaistiin 7.5.2013 klo 5.06 kiertoradalle pienikokoinen sateliitti Estcube-1, mikä lähetti jo 5 tunnin kuluttua ensimmäisen signaalin tukikeskukseen.

Tällä tapahtumalla liittyi pieni Viro avaruusvaltioiden joukkoon.

Tähän valtavaan ja historialliseen projektiin olemme mekin panostaneet – Estcube sisältää piirilevyjä, mitkä valmistettiin Brandnerissä.

Toivomme menestystä sekä ohjelmalle, että kaikille siihen osallistujille!

Brandner – alueen nopein PCB-tuottaja

 

Estcube verkossa:
estcube.eu
fi.wikipedia.org/wiki/ESTCube-1

Vierailet uusilla kotisivuillamme, eikä tässä kaikki…

 

Brandnerin uuden imagon lisäksi myös tehtaallamme tapahtuu uudistuksia.

Kiitos asiakkailtamme saamamme palautteen, olemme tekemässä uudistuksia. Lähitulevaisuudessa voi meiltä tilata alumiinipohjaisia piirilevyjä. Materiaalitoimittajaksemme olemme valinneet laadukkaan amerikkalaisen Bergquistin.

 

Ota yhteyttä ja ole ensimmäinen kokeilemassa uutuuttamme!

Piirilevytuotanto palaamassa Aasiasta Eurooppaan!

 

Kiinan piirilevytuottajilla on monta etua Eurooppaan nähden. Valuuttakurssia on pidetty tarkoituksellisesti alhaalla, halpa työvoima ja materiaali
sekä pienien tilausmäärien manipulointi. Nyt sielläkin alkaa kuitenkin muuttua. Palkat ovat kohonneet 18-20% vuoden 2010 aikana, vedensaanti on jyrkästi  heikentynyt ja voimakas inflaatio ovat voimakkaasti syöneet kiinalaisten kilpailukykyä.

Kiinan piirilevyteollisuuden kehitys on myös alkanut hidatua. Syynä tähän on, että piirilevyteollisuus tarvitsee runsaasti vettä ja teollisuus on päästänyt  runsaasti raskasmetalleja Kiinan jokiin. Veden saastuminen on johtanut tilanteisiin, missä monet tehtaat ovat joutuneet sulkemaan ovensa. Niinpä tuntuukin oudolta, että eurooppalaiset vaativat omilta piirilevyvalmistajiltaan tiukkojen ympäristönormien noudattamista, mutta samaan aikaan viis-veisaavat kiinalaisten tehtaiden ympäristökäytöksestä.

Kustannusten jatkuvasti noustessa täytyy Kiinankin piirilevytuottajien tehdä mutoksia. Selviytyäkseen niiden tulee kasvaa, yhdistyä tai erikoistua.Erittäin tärkeää on myös parantaa tuotantotekniikkaa pysyäkseen jatkuvasti kilpailukykyisinä. Tämä koskee niin Kiinaa kuin Eurooppaa.

Ketteränä ja liikkuvana Brandner PCB on säilyttänyt merkittävän kilpailukykynsä. Tilauskantamme kasvu viimeisen kuuden kuukauden aikana osoittaa muutosta Kiinan taloudessa ja sen myötä yhä useamman asiakkaan palanneen Eurooppaan. Tuntuuhan hölmöltä ostaa kahden vuoden tarpeet piirilevyjä kerralla varastoon vain siksi, että saa halvalla. Terve järki alkaa vihdoin voittaa täälläkin.

Suomalainen delegaatio vierailulla Brandner PCB:ssä

 

Radioteknillinen Seura ry:n jäsenet Suomesta vierailivat meillä 04.05.2011.

Kaikkiaan 13 arvostetun iän saavuttanutta herrasmiestä tuli käymän tarkoituksenaan tutustua moderniin piirilevynvalmistukseen. Pienten tervehdysmaljojen jälkeen esittelimme Brandner PCB:n toimintaa aina perustamisesta nykypäivään. Tätä seurasi kierros tehtaallamme, jolloin delegaatio pääsi perehtymään valmistusteknologiaamme. Lopuksi istuttiin vielä lounaan ääreen.

Ylpeänä voimme kertoa, että vierailijat saivat paljon uutta tietoa piirilevytuotannosta. Kiitos Radioteknillisen Seuran jäsenille, jotka tekivät näin pitkän matkan. Toivomme vastakin näkevämme täällä Brandner PCB:llä niin Radioteknillisen seuran jäseniä kuin myös vanhoja tuttuja ja uusia asiakkaita.

Palautetta asiakkailtamme!

 

Brandner PCB teetti asiakkaillaan maaliskuussa tyytyväisyyskyselyn. Siihen osallistui 20% asiakaskunnastamme. Tutkimus paljasti, että ne asiakkaat, joilla aiemmin oli ollut joitain ongelmia piirilevyjen kanssa, olivat nyt varsin tyytyväisiä tehtyjen parannusten jälkeen. Lisäksi he arvostivat suuresti asiakaspalveluamme, korkealaatuisia piirilevyjämme sekä hyvää toimitusvarmuuttamme.

Kiitämme kyselyyn osallistuneita asiakkaitamme!

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. more information

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close